Ari Niippa aloitti Pohjois-Pohjanmaan aluepäällikkönä: ”Palvelen asiakasta nöyrällä asenteella ja pidän sen, minkä olen luvannut.”
10.09.2020
LogisTila laajentaa toimintaansa Pohjois-Pohjanmaalle ja avaa aluetoimiston Ouluun. Alueen vetovastuun ottaa aluepäällikkö Ari Niippa.
Aiemmin keväällä Päijät-Hämeeseen toimintaansa laajentanut LogisTila jatkaa vahvaa kasvuaan perustamalla uuden aluetoimiston Ouluun, osoitteeseen Torikatu 23 5.krs. Aluepäällikkönä toimii syyskuun alussa aloittanut Ari Niippa
– Tehtäviini kuuluu Pohjois-Pohjanmaan, pääasiassa Oulun alueen, toimitilojen vuokraaminen ja myynti, palvelun sekä yhteistyön kehittäminen kiinteistön omistajien, sijoittajien ja rakennusliikkeiden kanssa sekä yhteistyökumppanuuksien luominen, kertoo tuore aluepäällikkö Niippa.
Niipalla on noin kahdenkymmenen vuoden kokemus B2B-myynnistä pääasiassa maanmittaus- ja rakennusalalta sekä kiinteistöliiketoiminnan alalta. Yrittäjänä hän on toiminut noin kymmenen vuoden ajan sekä 90-luvun laman aikana että 2020-luvun korona-aikana. Maanmittausinsinöörin AMK -koulutuksen lisäksi hänellä on LKV-tutkinto.
Niipan vahva työkokemus ja asiakaslähtöinen asenne vahvistavat erinomaisesti LogisTilan kokonaisuutta.
– Palvelen asiakasta nöyrällä asenteella ja pidän sen, minkä olen luvannut. Haluan olla asiakkaan kanssa rakentamassa heidän tulevaisuuttaan tarjoamalla heille toimitilapalvelua niin, että heidän ei tarvitse kuin asettaa raamit ja minä hoidan asiat kuntoon. Kerron asiakkaalle säännöllisesti, missä mennään, mitä on tehty ja tullaan tekemään.
– Olen tyytyväinen, kun asiakkaan liiketoiminta kehittyy ja kasvaa. Pitkäjänteisellä yhteistyöllä saamme huipputuloksia aikaiseksi, hän sanoo.
Pohjois-Pohjanmaa on voimakkaasti kehittyvä alue
Toimiston perustamista Ouluun voidaan pitää LogisTilan toiminnan luonnollisena jatkumona. Paikallinen läsnäolo vahvasti kehittyvillä markkinoilla on tärkeää, jotta asiakkaita pystytään palvelemaan laadukkaasti.
– Pohjois-Pohjanmaan alue on vetovoimainen, aktiivinen ja voimakkaasti kehittyvä seutu. Se on keskeinen sijaintipaikka puolen Suomen yrityksille. Oulussa on satama, rautatie ja hyvät maantieyhteydet, eli loistavat logistiset yhteydet kaikkialle Suomeen ja ulkomaille. Sujuva liikennöinti, dynaaminen toimintaympäristö, osaava työvoima, pienemmät kustannukset sekä erilaiset yhteistyömahdollisuudet luovat yrityksille erinomaiset raamit menestykseen, Niippa toteaa.
Kuluvana vuotena jyllännyt koronapandemia on toki vaikuttanut myös Pohjois-Pohjanmaan alueella suuresti, mutta tulevaisuuden näkymät ovat hyvät.
– Kevään koronakriisi on kääntänyt näkymät nopeasti uuteen asentoon myös kiinteistömarkkinoilla. Osa kriisin mukanaan tuomista muutoksista tulee palautumaan tilanteen rauhoituttua, kun taas joiltakin osin muutokset voivat olla pysyvämpiä. Tästä huolimatta näen tulevaisuuden hyvänä ja katsonkin mieluummin eteenpäin valoisaan tulevaisuuteen ja yhteistyön voimaan, Niippa päättää.
Lisätietoja:
Aluepäällikkö Ari Niippa, p. 050 331 7044 tai ari.niippa(at)logistila.fi