Asiakkuuspäällikkö Hanna Temmes: ”Odotan, että saan palvella asiakasta yli hänen odotustensa”
09.04.2019
Hanna Temmes, LKV, MBA aloitti huhtikuun alussa LogisTilassa asiakkuuspäällikkönä. Hänen toimenkuvaansa kuuluu pääkaupunkiseudun toimistotilojen ja liiketilojen vuokraaminen yritysasiakkaille sekä yhteistyön kehittäminen kiinteistön omistajien kanssa.
Temmeksellä on erinomaiset lähtökohdat palvella LogisTilan asiakkuuksia ammattitaitoisesti ja laadukkaasti, sillä hänellä on jo kokemusta kiinteistönvälitysalalta kuluttajapuolelta, jonka lisäksi hän on toiminut pitkään B2B-myynnin parissa. Hän on työskennellyt eri alojen yrityksissä ja hänellä on laaja näkemys erilaisista työympäristöistä, sillä hän on työskennellyt itse niin varastoissa kuin Helsingin ydinkeskustan arvotoimistoissakin.
– Odotan tehtävässäni etenkin sitä, että saan palvella asiakasta jopa yli hänen omien odotustensa. Pyrin siihen, että hahmotan asiakkaan tarpeet ja toiveet kokonaisvaltaisesti ja pystyn palvelemaan paremmin ja löytämään parempia tilaratkaisuja kuin asiakas ehkä itsekään osaa arvata. Haluan helpottaa asiakkaiden elämää ja auttaa liiketoiminnan onnistumisessa palvelemalla heitä mahdollisimman hyvin, Temmes luonnehtii odotuksiaan asiakkuuspäällikön tehtävästään.
Persoonana tuore asiakkuuspäällikkö on aktiivinen, helposti lähestyttävä ja hän on innokas oppimaan uutta. Viimeisintä tutkintoa suorittaessaan hän teki tutkimuksen palvelumuotoilusta kiinteistönvälitysalalla.
– Palvelumuotoilussa lähtökohtana on asiakkaan tarpeet ja toiveet ja LogisTilan tapa toimia on jo lähtökohtaisesti erittäin asiakaskeskeinen. Asiakkuuspäällikön koko toimenkuva lähtee liikkeelle tilaa etsivän asiakkaan tarpeista ja niiden kartoittamisesta, ja LogisTilan laajan kumppaniverkoston ansiosta asiakkaalle voidaan tarjota juuri hänelle oikeita ratkaisuja, Temmes perustelee.
Palvelu myös joustaa asiakkaan tarpeiden mukaan ja tieto liikkuu avoimesti.
– Välittäjällä on tilanhakuprosessissa erilaisia rooleja: hän on tiedon kerääjä ja tiedon välittäjä, projektipäällikkö, organisaattori, tukija. Tekeminen ja osaaminen kehittyvät myös asiakkaan tarpeista lähtien. Ajattelen, että välitystoimistona emme vain välitä toimitiloja, vaan välitämme myös asiakkaasta, ja siksi pyrimme tarjoamaan ratkaisuja mitä erilaisemmissa kysymyksissä.
– Toivon, että asiakkaatkin kysyvät ja ottavat rohkeasti yhteyttä erilaisiin tilanteisiinsa liittyen. Kun tieto liikkuu avoimesti, on asiakkaan tarpeet aidosti mahdollista huomioida, Temmes painottaa.
Asiakassuhteiden laadukas hoitaminen ja palvelualtis toimintatapa ovat hänelle itsestäänselvyys.
– Kestävät asiakassuhteet rakennetaan luottamuksen avulla, hän summaa yhteen.
Ota yhteyttä!
Asiakkuuspäällikkö Hanna Temmes, p. 050 527 5595 tai hanna.temmes(at)logistila.fi.
Katso LogisTilan henkilöstön yhteystiedot
Etsitkö toimistotilaa tai liiketilaa pääkaupunkiseudulta? Me autamme. Palvelumme on tilaa etsivälle asiakkaalle maksuton.