Ajankohtaista / Jari Terävä aloitti LogisTilan asiakkuuspäällikkönä

Jari Terävä aloitti LogisTilan asiakkuuspäällikkönä

21.03.2019

Jari Terävä, LKV, on aloittanut LogisTilassa asiakkuuspäällikkönä maaliskuussa. Hänen toimenkuvaansa kuuluu varasto- ja tuotantotilojen vuokraaminen ja myyminen, ja hänen erityisosaamistaan on kansainvälinen kauppa ja kansainvälisten asiakkuuksien palvelu.

Terävällä on vahva kokemus B2B-puolen myyntitehtävistä. Hän on työskennellyt pitkään kansainvälisen puukaupan ja metsäteollisuuden parissa ja hän on toiminut pitkään tällä sektorilla myös yksityisyrittäjänä. Aiempien tehtäviensä ohella hän on toiminut myös kiinteistönvälittäjänä, koska hänen silloisilla kansainvälisillä asiakkaillaan oli palvelulle tarvetta.  

Osaamisellaan ja palveluasenteellaan hän on erinomainen lisä LogisTilan tiimiin.

– Yritysten palvelumyynnissä on mielestäni tärkeää asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen ja luottamuksellisen asiakassuhteen rakentaminen. Siihen päästään avoimella ja aktiivisella keskusteluyhteydellä asiakkaan kanssa, hän kertoo.

Tuore asiakkuuspäällikkö odottaa innolla, että saa olla mukana LogisTilan kasvutarinaa.

– On mielenkiintoista päästä mukaan edistämään yrityksen kasvua. Odotan erityisesti sitä, että saan olla mukana käynnistämässä ja vauhdittamassa LogisTilan kansainvälisten asiakkaiden palvelua, Terävä kertoo.

Hän tuokin mukanaan erityisosaamista kansainvälisestä kaupasta etenkin venäläisten asiakkuuksien parista. Aiempien työtehtäviensä ohella hän on palvellut venäjänkielisiä kiinteistön omistajia Suomessa. Jarin kanssa kansainvälisten asiakkaiden on vaivatonta asioida, sillä hän palvelee myös venäjäksi, englanniksi ja ruotsiksi.  

– Minusta on ollut aiemmin erittäin mielenkiintoista ja mielekästä olla tekemässä ulkomaalaisten kiinteistön omistajien kehityshankkeita täällä Suomessa ja toimia siinä omistajan puolesta ja hänen tukenaan. Olen hoitanut esimerkiksi kiinteistön arvon kehittämiseen liittyviä projekteja sekä kiinteistökauppoja, ja näitä toivon jatkossa tekeväni entistä enemmän, hän kertoo innostuneena.

– Uskon, että tällaiselle palvelulle on tarvetta, jossa ulkomaiset omistajat saavat kaikki kiinteistönhallintaan liittyvät palvelut saman katon alta. Ihan jo pelkästään esimerkiksi viranomaisviestintä ja sopimushallinta ovat asioita, jotka voivat olla vaikeita ulkomaisten asiakkaiden hoitaa itse.

– Meiltä saa takuulla osallistuvaa ja aktiivista palvelua kaikissa kiinteistöasioissa, hän summaa yhteen.

Lisätietoja:

Asiakkuuspäällikkö Jari Terävä, p. +358 50 345 3258 tai jari.terava(at)logistila.fi

Katso koko henkilöstön yhteystiedot


Etsitkö vapaata varastotilaa, tuotantotilaa, toimistotilaa tai liiketilaa? Kauttamme saat järkeviä toimitilaratkaisuja ja viihtyisiä työympäristöjä.

Takaisin uutislistaukseen

Käytämme evästeitä (olet hyväksynyt) (olet kieltänyt)

Mikäli klikkaat "hyväksy", annat suostumuksen oheisten kolmansien osapuolten evästeiden ja seurantatekniikoiden käytölle sekä tietojen siirrolle EU:n ulkopuolelle kuten Yhdysvaltoihin.

Lisätietoa evästeiden käytöstä

Google Analytics ja Googlen mainosalusta
Kävijäseuranta ja markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
Facebook
Markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
LinkedIn
Markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
MailerLite
Markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
Leadoo
Chat-toimintojen analytiikka
GTM
GTM statistiikka
Hyväksy
Kiellä
Peru