Ajankohtaista / Jukka Laurila liittyi LogisTilan hallitukseen

Jukka Laurila liittyi LogisTilan hallitukseen

22.09.2022

LogisTilan hallitus vahvistui pitkän linjan kiinteistöosaajalla, kun Jukka Laurila liittyi mukaan toimintaan. Laurilalla on erittäin laaja osaaminen erilaisista kiinteistöalan tehtävistä.

Jukka Laurila aloitti elokuussa LogisTilan hallituksen uutena jäsenenä. Laurilan päätehtävänä LogisTilassa on yrityksen kehittäminen, johon sisältyy muun muassa liiketoiminnan kehittämistä, yhteistyökumppaniverkoston laajentamista ja mahdollisesti myynti- ja vuokraustoiminnan tukemista.

Keravalta alun perin kotoisin oleva Laurila aloitti työuransa kiinteistöjen sijaan metsätehtävien parissa. Koulutukseltaan hän onkin metsätalousinsinööri.

– Metsä jäi kuitenkin vain harrastukseksi ja jo muutaman vuoden jälkeen kaupankäynti veti puoleensa. Ensin tulivat puutavara-autot ja sen jälkeen täysin sattuman vuoksi kiinteistöt, partneri Jukka Laurila kertoo.

Kiinteistöura alkoi välitystehtävien parissa Huoneistomarkkinointi Oy:ssä. Huoneistomarkkinoinnilta hän siirtyikin jo toimitusjohtajan työtehtävään Lohjan OP-Kiinteistökeskukseen vuonna 1988. Tämän jälkeen hänen työuralleen on mahtunut lukuisia erilaisia kiinteistöalan työtehtäviä erilaisissa yrityksissä.

– OP:n jälkeen toimin muun muassa yrittäjänä Kiinteistötoimisto Jukka Laurila Oy:ssä, konsulttina SKV-Yrityspalvelu Oy:ssä, kiinteistöjohtajana Privastol Oy:ssä, konsulttina Tallberg Toimitilajohdolla ja konsulttina perustamassamme GVA Finland Oy:ssä, joka myyntiin kolmen vuoden jälkeen Jones Lang LaSalle, Laurila luettelee.

Jukka LaurilaMuun muassa LKV-, KHK-, ITS- ja AKA-pätevyydet omaava Laurila oli yhtenä perustamassa Suomeen kiinteistöarvioinnin AKA-järjestelmää. Hän myös toimii kiinteistöarvioinnin ja muun kiinteistöalan aikuiskouluttajana.

–  Kiinteistöarvioinnin saralla olen käynyt moninaisia kohteita läpi yksittäisistä asunnoista terästehtaisiin sekä historiallisista ruukeista ja kirkoista aina nykyaikaisiin sairaaloihin. Erityisosaaminen arvioinnissa löytyy vaikeiden kohteiden mallintamisessa ja arvojen johtamisessa, Laurila toteaa.

Arviointien lisäksi Laurila on ollut lukuisia kertoja mukana myös varsinaisessa kaupanteossa.

– Kiinteistöjen omistusjärjestelyjä olen tehnyt teollisuuden, logistiikan, terveydenhuollon, asumisen, perustuotannon ja kirkon piirissä – siis lähes kaikilla kiinteistösektoreilla. Olen myynyt vaatetustehtaita ja ostanut hotelleja, kerännyt kiinteistörahastoille mitä moninaisimpia salkkuja, Laurila jatkaa.

Pitkästä urasta huolimatta Laurila kokee, että häneltä löytyy vielä paljon intoa asiakkaiden kanssa työskentelyyn.

– Kokemukseni antaa minulle työhöni asiakkaiden ongelmanratkaisuissa laajan näkökulman ja luovuutta kiinteistöongelmien ratkaisuun. Pyrin edelleen sinnikkäästi löytämään hyviä ratkaisuja asiakkaitteni ongelmiin, Laurila ilmoittaa.

 

Lisätietoja:

hallituksen jäsen Jukka Laurila, p. ​040 047 7034 tai jukka.laurila(at)saunalahti.fi

Takaisin uutislistaukseen

Käytämme evästeitä (olet hyväksynyt) (olet kieltänyt)

Mikäli klikkaat "hyväksy", annat suostumuksen oheisten kolmansien osapuolten evästeiden ja seurantatekniikoiden käytölle sekä tietojen siirrolle EU:n ulkopuolelle kuten Yhdysvaltoihin.

Lisätietoa evästeiden käytöstä

Google Analytics ja Googlen mainosalusta
Kävijäseuranta ja markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
Facebook
Markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
LinkedIn
Markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
MailerLite
Markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
GTM
GTM statistiikka
Hyväksy
Kiellä
Peru