Vuokrattavana edullista avotilaa showroomiksi, koontumistilaksi tai toimistoksi
Roihupellossa on vapautunut edullista ja siistiä toimistotilaa, joka soveltuu toimistokäytön lisäksi erinomaisesti myös koulutustilaksi, kokoontumisiin tai vaikka yhdistyksen käyttöön. Vuokrattavat tilat sijaitsevat kolmannessa kerroksessa, ja käynti tiloihin on yhteisen porrastilan kautta. Takaovea voi myös tarvittaessa käyttää kulkemiseen. Tila on valoisaa ja korkeaa, eli se soveltuu monenlaiseen toimintaan. Tällä hetkellä käytössä ovat viereisen toimiston kanssa yhteiset wc-tilat, mutta keittiönurkkaus ja omat wc:t on mahdollista rakentaa myös tähän tilaan.
Tiloissa on jäähdytys. Kiinteistössä ei ole hissiä. Vuokra noin 10 € /m2.
Kiinteistö ja sijainti
Kiinteistö on alun perin rakennettu vuonna 1973 ja sitä on myöhemmin laajennettu. Se sijaitsee Herttoniemen teollisuusalueella Roihupellossa, jonne on hyvät yhteydet niin autolla kuin julkisillakin kulkuvälineillä. Jokeri-ratikka menee pian aivan vierestä ja autolla Kehältä ja Itäväylältä pääsee Tulppatielle todella nopeasti. Lähiympäristössä toimii luovan alan yrityksiä ja pienteollisuutta. Vierestä löytyvät myös mm. Motonet, Lidl ja huonekalukauppojen keskittymä Lanterna. Roihupellossa on paljon lounasravintoloita.
Kiinteistöön kuuluu 31 autopaikan käyttöoikeus viereisellä LPA-tontilla.