Vuokrataan tuotanto-, toimisto- ja varastotilaa huippupaikalta Kehä I:n varrelta
Aulasta on käynti edustavalle valopihalle, joka toimii hyvin vaikkapa showroomina. Sekä katutasossa että toisessa kerroksessa on työhuoneita, neuvottelutilaa sekä sosiaalitiloja. Lisäksi ensimmäisessä kerroksessa on noin 650 m² varastotila, jonka vapaa korkeus on noin 2,6 m. Varastosta on yhteys lastauslaiturille kahden nosto-oven kautta. Lisäksi varastosta ja lastauslaiturilta on tavarahissiyhteys kiinteistön toiseen kerrokseen. Varasto-osan toisen kerroksen tilat soveltuvat hyvin kevyeen tuotantoon. Kiinteistön kellarikerroksessa on lisäksi varastotilaa, sosiaali- ja taukotilat sekä sauna ja pesutilat.
Toimistotilat ovat siistit ja kiinteistöstä on pidetty kokonaisuudessaan hyvää huolta. Pihalla noin 30 parkkipaikkaa ja rekoilla pääsee lastauslaiturille.
Kiinteistön tilaratkaisuja on mahdollista muokata tarpeiden mukaan. Kiinteistö on myös myytävänä.
Kiinteistö hyvien yhteyksien päässä
Rälssintalo sijaitsee Helsingissä Pukinmäessä, aivan Kehä I:n varrella. Huippusijainti takaanopeat yhteydet kaikkialle pääkaupunkiseudulle.
Julkisilla liikennevälineillä kulkeville Kehä I varresta liikennöi useita linja-autovuoroja esimerkiksi Helsingin Rautatientorille, Kamppiin, Itäkeskukseen, Espooseen Leppävaaraan ja Otaniemeen. Lisäksi vain 700 metrin matkan päässä sijaitsee Pukinmäen juna-asema.
Kiinteistön vieressä toimivat mm. elektroniikka-alan liike, toimistokalusteliike sekä työkalukauppa.