Toimistotilaa Kärsämäessä
Moneen toimintaan soveltuvaa toimistotilaa vapautumassa.
Vuokrattavat tilat koostuvat aulatilasta, kahdesta erillisestä työhuoneesta sekä isosta avarasta tilasta. Sisäänkäynnin ulkopuolella iso yhteiskeittiö sekä useita WC-tiloja.
Tähän tilaan voidaan myös kytkeä tarpeiden mukainen osa viereisestä, noin 400 m2 toimistotilasta, joka on tällä hetkellä yhtä avotilaa, jolloin kokonaisuutta voidaan kasvattaa jopa 900 m2 kokoiseksi.
Muutostyöt neuvoteltavissa vuokralaisen toiminnan ja toiveiden mukaisesti. Siistit pinnat.
Tilat sopivat esimerkiksi tukikohdaksi yritystoiminalle, josta liikutaan eri suuntiin Turun talousaluetta, sillä täältä on vaivattomat yhteydet eri suuntiin eikä Turun keskustan ruuhkia. Samasta rakennuksesta vuokrattavissa myös muita tiloja - tiedustele erikseen.
Sijainti ja saavutettavuus
Tilat sijaitsevat Kärsämäessä, kätevästi hyvien liikenneyhteyksien varrella. Liittymät Turun Kehätielle, Tampereen moottoritielle ja keskustaan päin vieressä. Turun keskustan ja Turun lentokentän välinen linja-autolinja ajaa vierestä, joten julkisilla pääsee hienosti myös tänne ja pois. Alueella monia lounasravintoloita.
Voisiko tässä olla yrityksenne uusi tukikohta?
Ota yhteyttä ja jutellaan lisää!