Puuvillatehtaiden myyntikonttori, PMK-talo, valmistui Jarl Eklundin piirustuksin 1938 suomalaisten puuvillatehtaiden yhteiseksi keskusvarastoksi. Historiallinen rakennus sijaitsee Tammelan kehittyvällä alueella, ihan keskustan kupeessa. Rautatieasemalle on 10 minuutin kävelymatka, bussit ja raitiotie kulkevat lähellä. Alueella paljon ravintoloita ja muita palveluita. Pihassa asfaltoitu pysäköintialue ja pyöräparkki. Kiinteistössä on monipuolista toimintaa erilaisten toimistojen lisäksi mm. eläinsairaala ja liikuntakeskus sekä pienpanimo ravintoloineen.
Nyt vapaana upea, hyvin korkea tila rakennuksen 7. kerroksessa.
Tila on kooltaan 126m2. Matalamman osan korkeus on 4 metriä ja korkeimman yli 7,5 metriä. Se käsittää ison avaran tilan ja lisäksi 2xwc ja 2xsuihku sekä pukeutumistilaa. Tilassa ei tällä hetkellä ole keittiötä, mutta omistaja voi rakentaa keittiön sisäänkäynnin luona olevalle, pesutiloja vasten olevalle seinälle.
Tässä tilassa on ollut aiemmin joogastudio ja se soveltuu hyvin liikunta-ja hyvinvointialan toimintaan, mutta myös toimistoksi, showroomiksi yms. Korkean kohdan palkkien päälle on mahdollista rakentaa esim. toimistoparvi, jolloin aukeaa huikeat näköalat Tuomiokirkon suuntaan.
Tämä tila pitää itse nähdä, ota yhteyttä niin sovitaan käyntiaikaa: tuomas.lehtinen@logistila.fi / 044 4915 961