Vuokrataan toimistotilaa Tempon talosta Tampereen ydinkeskustassa. Kuusikerroksinen arkkitehti Bertel Strömmerin suunnittelema Tempon talo valmistui vuonna 1939. Talo sai nimensä siitä, että siinä sijaitsi Tampereen ensimmäinen tavaratalo, Tempo. Tavaratalo lopetti toimintansa 1970-luvun alussa, minkä jälkeen talo on muistettu muun muassa Postipankista. Tempon talo edustaa tyylipuhdasta funktionalismia.
Keväällä 2023 valmistuneessa kattavassa remontissa on kunnostettu funkkistalon julkisivu, huopakatto, ikkunat ja parvekkeet. Vanha pinta on rapattu vaalealla sävyllä. Lisäksi Hämeenkadun puoleiseen julkisivuun on palautettu ranskalaisia parvekkeita ja vanhan mallin mukaiset kaarevat ikkunat. Rappaus, maalaus ja peltityöt ovat pitkälti käsin tehtyjä.
Vuokrataan Tempon talosta siistiä toimistotilaa keskustasta upein Tammerkoskinäkymin. Vapaana toisen kerroksen noin 220 toimisto. Käynti kosken puoleiselta sivustalta. Toimisto koostuu neljästä isosta huoneesta sekä avotilasta, josta on mahdollisuus erottaa lisähuoneita. Tilassa on minikeittiö ja WC:t. Toimiston erikoisuus kulmahuone pyöristetystä kulmauksesta. Tilasta on upeat näkymät Keskustorille, Hämeenkadulle ja Tammerkoskelle.
Heti vapaa. Tila remontoidaan käyttäjän tarpeiden mukaisesti.