• Järkeviä toimitilaratkaisuja. Viihtyisiä työympäristöjä.

Ajankohtaista / Kuukauden kohde: Tuulensuun Palatsi

Kuukauden kohde: Tuulensuun Palatsi

01.10.2018

Lokakuun kuukauden kohteemme on Tampereen helmi, Tuulensuun Palatsi.

Tuulensuun Palatsi on ainutlaatuinen, monikäyttöinen ja huippukuntoinen kohde Tampereen paraatipaikalla. Palatsin tilat ovat nyt sekä myytävänä että vuokrattavana.

Talon historia on osa Tampereen viihdehistoriaa. Tuulensuun Palatsissa on toiminut aiemmin muun muassa elokuvateatteri Kinopalatsi, joka oli aikoinaan yksi Pohjoismaiden hienoimpia.

Tuulensuun Palatsin tilat ja sen varustelu mahdollistavat tilan käyttämisen hyvin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Tilaa voidaan hyödyntää esimerkiksi:

  • juhlissa
  • seminaareissa ja kongresseissa
  • messu- ja näyttelykäytössä
  • lanseerauksissa sekä
  • erilaisissa viihdepainotteisissa tilaisuuksissa, kuten konserttipaikkana.

Tila sopii loistavasti myös esimerkiksi museoksi.

Rakkaudella restauroitu arvotalo modernilla tekniikalla

Upea arvotalo edustaa uusklassista tyylisuuntaa, ja sen on suunnitellut vuonna 1929 kaupunginarkkitehti Bertel Strömmer. Teatterin sisustussuunnittelussa käytettiin aikoinaan apuna alan parhaita taiteilijoita, ja salin ainutlaatuista koristelua ovat olleet suorittamassa muun muassa kirkkomaalarit. Talo on restauroitu vuosien 2006-2008 aikana vastaamaan mahdollisimman tarkasti alkuperäistä ulkoasua. Tilassa on lukuisia kauniita yksityiskohtia, muun muassa alkuperäisen mallin mukaiset valaisimet ja kaidetolpat.  

Upea tila on yksi Suomen hienoimmista 1920-luvun klassismia edustavista historiallisista kohteista. Samalla se tarjoaa erinomaiset puitteet erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen, sillä restauroinnin yhteydessä tilan tekniikka uusittiin täysin. Tilan uusi tekniikka on huippulaatuista ja modernia.

Tuulensuun Palatsin tilat jakautuvat kolmeen kerrokseen, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 1 525 neliötä. Tilassa on lähes 700 asiakaspaikkaa. Suurin tiloista on pääsali, josta löytyy näyttämö, parvi ja upeita aitioita.

Tutustu tiloihin

Ainutlaatuinen kohde, joka on osa Tampereen historiaa!

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä kohteen välittäjään!

Lisätietoja: aluepäällikkö Ulla Palonen, p. 040 776 0538 tai ulla.palonen(at)logistila.fi.  


Etsitkö uutta toimitilaa, liiketilaa, varastotilaa tai tuotantotilaa? Kauttamme saat järkeviä toimitilaratkaisuja ja viihtyisiä työympäristöjä.

Takaisin uutislistaukseen