Ajankohtaista / Maria Hoikkala STTH:n asiakkuuspäälliköksi

Maria Hoikkala STTH:n asiakkuuspäälliköksi

07.11.2017

Maria Hoikkala, LKV, on aloittanut STTH:ssa asiakkuuspäällikkönä marraskuun alussa. Marian tehtäviin kuuluu toimisto- ja liiketilojen vuokraustoiminnan käynnistäminen, niiden välittäminen yritysasiakkaille ja STTH:n toiminnan luotsaaminen uusille urille.

Marialla on laaja kokemus asuntojen välittämisestä kuluttajille sekä tietotaitoa suurten asiakkuuksien parista B2B-puolelta, joiden ansiosta hänellä on erinomaiset lähtökohdat palvella STTH:n asiakkuuksia ammattitaitoisesti ja laadukkaasti.

– Odotan innolla uuteen toimintaympäristöön tutustumista. On innostavaa päästä taas B2B-puolelle ja etenkin toimisto- ja liiketilojen asiakkuuksien pariin, Maria summaa tuntemuksiaan ensimmäisten päivien jälkeen.

Marian tapa työskennellä on aktiivinen, ketterä, asiakaspalveluhenkinen ja raikas, ja siksi hän sopii erinomaisesti STTH:n asiakkuuspäällikkön tehtävään. Hänen toimintatapansa täydentää erinomaisesti LogisTilan ja STTH:n kasvavaa toimintaa ja tiimiä.

LogisTila Oy:n toiminta on ollut kasvavaa ja vuoden alussa yritykseen liitettiin entisen Suomen Toimitilahallinnan, nykyisen STTH:n, toiminta. Muutoksen myötä LogisTila pystyy palvelemaan asiakkaitaan entistä monipuolisemmin.

LogisTila Oy tekee yhteistyötä lähes kaikkien suurten kiinteistöjen omistajien kanssa, ja siten voimme tarjota asiakkaille kattavaa tietoa vapaista kiinteistöistä – oli sitten kyseessä varasto-, tuotanto-, toimisto- tai liiketilat.

Lisätietoja:

Asiakkuuspäällikkö Maria Hoikkala, etunimi.sukunimi@logistila.fi tai
p. 050 527 5595


Etsitkö uutta toimisto- tai liiketilaa? Ota yhteyttä - etsimme sinulle sopivan.

Takaisin uutislistaukseen

Käytämme evästeitä (olet hyväksynyt) (olet kieltänyt)

Mikäli klikkaat "hyväksy", annat suostumuksen oheisten kolmansien osapuolten evästeiden ja seurantatekniikoiden käytölle sekä tietojen siirrolle EU:n ulkopuolelle kuten Yhdysvaltoihin.

Lisätietoa evästeiden käytöstä

Google Analytics ja Googlen mainosalusta
Kävijäseuranta ja markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
Facebook
Markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
LinkedIn
Markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
MailerLite
Markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
Leadoo
Chat-toimintojen analytiikka
GTM
GTM statistiikka
Hyväksy
Kiellä
Peru