Ajankohtaista / Susanna Valve vahvistaa Uudenmaan tiimiä

Susanna Valve vahvistaa Uudenmaan tiimiä: ”Tavoitteenani on ylittää asiakkaiden odotukset”

05.05.2022

Susanna Valve aloitti huhtikuussa LogisTilan Keravan toimistolla uutena asiakkuuspäällikkönä. Aiemmin asuntovälittäjänä toiminut Valve keskittyy työssään etenkin Uudenmaan toimisto- ja liiketilojen välitykseen.

LogisTilan Uudenmaan porukka vahvistui uudella jäsenellä, kun Susanna Valve aloitti asiakkuuspäällikön tehtävässä huhtikuussa.

Useissa suurissa ja keskisuurissa yrityksissä, kuten Europcarilla, Metsolla ja ABB:lla, työskennellyt Valve siirtyy LogisTilalle asuntovälityspuolelta.

– Viimeisimpänä työhistoriassa olen ollut kiinteistönvälittäjänä reilut kahdeksan vuotta. Viihdyin niissä hommissa todella hyvin ja tunsin tekeväni merkityksellistä työtä. Suoritin LKV-tutkinnon vuonna 2014 ja siirryin LogisTilalle Bo LKV OY:n palveluksesta, asiakkuuspäällikkö Valve kertoo.

Valve kokee, että aiempi työhistoria auttaa häntä uudessa työtehtävässä, vaikka asuntovälitys jonkin verran toimitilavälityksestä eroaakin.

– Asuntojen välitys on toki enemmän tunnepuolen juttuja, mutta uskoisin suurimpana vahvuutenani olevanSusanna Valve erinomaiset vuorovaikutustaidot ja luottamuksen herättäminen asiakkaissa. Ja toki aiempi työhistoriani eri kokoisissa yrityksissä auttaa minua myös ymmärtämään yritysasiakkaiden erilaisia tarpeita uusien toimitilojen löytämisessä, Valve sanoo.

Susanna Valven vastuualueeseen LogisTilassa kuuluu toimisto- ja liiketilojen välitys Uudellamaalla. Pääkaupunkiseudun sisällä hän keskittyy vahvemmin muun muassa Espoon seudun toimitiloihin.

– Odotan sormet syyhyten Espoon haltuun ottamista, että pääsen luomaan sinne hyvät ja toimivat verkostot. Lisäksi odotan tässä työssä työn ja vapaa-ajan löytävän oman tasapainonsa. Asuntovälittäjänä tuntui välillä vapaa-ajan olevan kaukainen käsite, Valve toteaa.

Valven tavoitteena on olla asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden mielen päällä se ensimmäinen nimi ja numero, johon ottaa yhteyttä, kun tarvitaan apua toimitila-asioissa.

– Olen vaativa itseäni kohtaan ja tavoitteenani on ylittää asiakkaiden odotukset, hän lupaa.

Valve kokee työelämän hybridimallien tuovan lisävaatimuksia toimitilojen sijainnin ja lähipalveluiden suhteen. Hän ajattelee myös, että toimitiloissa korostunee tulevaisuudessa työrauhan ja sosiaalisten tilanteiden sopiva tasapaino kullekin yritykselle, tehtävälle ja työntekijälle.

– Muutos on ikuista ja maailma muuttuu, tärkeää on itse pysyä hereillä ja valppaana huomaamaan muutoksia sekä auttamaan asiakkaita ja yhteistyökumppaneita selviämään näissä muutosten tuulissa, Valve toteaa.

 

Lisätietoja:

asiakkuuspäällikkö Susanna Valve, p. 045 174 8144 tai susanna.valve@logistila.fi

Takaisin uutislistaukseen

Käytämme evästeitä (olet hyväksynyt) (olet kieltänyt)

Mikäli klikkaat "hyväksy", annat suostumuksen oheisten kolmansien osapuolten evästeiden ja seurantatekniikoiden käytölle sekä tietojen siirrolle EU:n ulkopuolelle kuten Yhdysvaltoihin.

Lisätietoa evästeiden käytöstä

Google Analytics ja Googlen mainosalusta
Kävijäseuranta ja markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
Facebook
Markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
LinkedIn
Markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
MailerLite
Markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
GTM
GTM statistiikka
Hyväksy
Kiellä
Peru