• Järkeviä toimitilaratkaisuja. Viihtyisiä työympäristöjä.

Ajankohtaista / Toimitilojen operaattori - tulevaisuutta alalla?

Toimitilojen operaattori - tulevaisuutta alalla?

15.09.2020

Yhä joustavammat toimitilaratkaisut yleistyvät markkinoilla. Uudet konseptit ja liiketoimintamallit palvelullistavat toimialaa ja edellyttävät uudenlaista osaamista ja ansaintalogiikkaa, mikä muokkaa toimialan rooleja ja luo mahdollisuuksia uudenlaisille toimijoille.

Aiemmin toimitilojen käyttäjäkokemus ei ole ollut ohjaava tekijä kiinteistömarkkinoilla, mutta tulevaisuudessa se noussee keskiöön. Koska teknologia mahdollistaa työn tekemisen missä vain, tilojen pitää olla sellaisia, että työntekijät haluavat tulla toimistolle. Tuotantopuolellakin koronakriisi havahdutti nopeisiin tarpeisiin – pitkät vuokrasopimukset eivät sovi kaikkiin tilanteisiin.

Operaattori on linkki omistajan ja käyttäjien välissä

Uusissa konsepteissa keskiöön nousee operaattorin rooli. Operaattori toimii palveluntarjoajana kiinteistön omistajan ja käyttäjien välissä, ja tuo näin kiinteistöliiketoiminnan arvoketjuun uudenlaisen lenkin. Tällaisia tiloja ja palveluita yhdistäviä konsepteja Suomessa ovat operoineet esimerkiksi Forenom ja isoimmista Sponda. Kansainvälisesti huomiota on herättänyt WeWork. Kiinteistönomistajien tai kokonaan uusien toimijoiden lisäksi alalla ovat myös toimitilamanagerit eli kiinteistöjohtopalveluyritykset.

Mikäli kiinteistönomistaja ei halua itse ryhtyä operaattoriksi, hän voi vuokrata tilan operaattorille kuten kiinteistöjohtopalveluita tarjoavalle yritykselle. Operaattori on kiinteistönomistajalle hyvä vuokralainen, koska tilan voi vuokrata usein melko pitkälläkin sopimuksella ja kassavirta on näin ollen turvattu, mutta tyypillisesti melko matala. Joustavat toimitilakonseptit nostavat tilojen käyttöastetta ja erilaiset käyttömaksut muodostuvat uutta tulovirtaa. Tehostunut käyttö nostaa tilojen tuottoa, vaikkakin pidempi sijoittaja-operaattori-arvoketju jakaa kassavirran entistä useammalle toimijalle.

Tyhjä tila aiheuttaa kustannuksia

Tilan vuokraaminen operaattorille voi olla kiinteistönomistajalle erityisen mielekästä, jos tila on sellaisenaan vaikeasti vuokrattava. Tyhjien toimitilojen, etenkin toimistojen, määrä on merkittävä. Esimerkiksi Pirkanmaalla toimistoja on tyhjillään noin 10 % toimistotilakannasta ja Helsingin alueella määrä on muutaman prosentin korkeampi.

Tyhjiäkin tiloja tulee lämmittää ja huoltaa, mikä aiheuttaa kustannuksia omistajille. LogisTila auttaa mielellään kiinteistöjen kehityksessä, pienissä ja suurissa projekteissa, haemme ennakkoluulottomasti mahdollisuuksia parantaa kiinteistön tuloja ja optimoida sen menoja. Mikäli omistat kiinteistön, jolle etsit parempaa tuottoa, ole siis yhteydessä ja tutustumme tilanteeseen veloituksetta.

Lisätietoja antaa:

toimitusjohtaja Rauno Nurmi, OTM, LKV
rauno.nurmi(at)logistila.fi tai p. 050 5522 683

aluepäällikkö Ulla Lyytinen, YTM, IAT, LKV
ulla.lyytinen(at)logistila.fi tai p. 040 7760 538

Takaisin uutislistaukseen