• Järkeviä toimitilaratkaisuja. Viihtyisiä työympäristöjä.

Ajankohtaista / Asiakastarina: Kiinteistösijoitus Konttinen Oy ja LogisTila yhteistyöhön - Kuopion Mestarinkadun kiinteistö täytettiin vauhdilla

Asiakastarina: Kiinteistösijoitus Konttinen Oy ja LogisTila yhteistyöhön - Kuopion Mestarinkadun kiinteistö täytettiin vauhdilla

14.01.2020

Kiinteistösijoitus Konttinen Oy:n omistamaan kiinteistöön Kuopion Mestarinkadulla löytyi nopeasti vuokralaiset, kun LogisTilan Pohjois-Savon aluepäällikkö Timo Puustinen otti tilat välitykseensä.

Yhteistyö lähti käyntiin sujuvasti kiinteistösijoitusyhtiön toimitusjohtaja Jussi Konttisen kanssa. Konttinen toimii myös rakennusalan yrityksen Maalaus ja saneeraus Konttinen Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Maalaus ja saneeraus Konttinen toimii toimitilojen ja julkisten tilojen korjaus- ja muutosrakentamisen parissa Pohjois-Savon alueella, ja Konttinen alkoi vetää perheyritystä toisessa polvessa 2000-luvun alkupuolella.

– Nyt yrityksen toiminta menee aika mukavasti eteenpäin omalla painollaan, ja viime syksynä tehdyn yhtiöittämisen jälkeen keskityn itse entistä enemmän kiinteistösijoitustoimintaan, kertoo Konttinen.  

Kiinteistösijoitusyhtiö Konttinen omistaa rakennuksen, jossa Maalaus ja saneeraus Konttinen Oy toimii. Yhtiö käyttää noin puolia rakennuksen tiloista ja loput tiloista ovat vuokralla.

– Kiinteistössä toimiva yritys, vaativia purku- ja maanrakennustöitä tekevä Kuopion Kallio- ja Maanrakentajat Oy oli ollut vuokralaisena kiinteistössä siitä saakka, kun se rakennettiin. Tilat olivat kuitenkin käyneet heille pieneksi, ja jotta he pääsivät muuttamaan isompiin tiloihin, piti heidän hankkia entisiin tiloihinsa toiset vuokralaiset, taustoittaa Konttinen.

Silloin KKMR otti yhteyttä LogisTilan Timo Puustiseen, ja he solmivat toimeksiantosopimuksen uusien vuokralaisten hankinnasta.

– Minulla oli tiedossa eräs asiakas, joka etsi tilaa, jossa olisi heille nykyistä parempi logistinen sijainti, enemmän hallitilaa ja enemmän pihatilaa. He olivat hakeneet sopivaa tilaa puolisen vuotta, mutta sopivaa ei vielä ollut löytynyt. Kun tarjosin heille sitten tätä tilaa, meni vain viikon verran, että sopimus oli taputeltu, kertaa Puustinen tyytyväisenä.

Kuopion Kallio- ja Maanrakentajat Oy:n Sanna Luostarinen on tyytyväinen saadessaan tilat vuokrattua.
Kuva: Kuopion Kallio- ja Maanrakentajat Oy:n Sanna Luostarinen on tyytyväinen saadessaan tilat vuokrattua.


Yhteistyö kiinteistösijoitusyhtiö Konttisen kanssa sai näin alkunsa, ja Konttinen antoi myös viereisen tilan Puustiselle välitettäväksi.

– Minuun otti silloin yhteyttä infra- ja rakennusalan yritys, jolla oli akuutti tarve uusiin tiloihin. He kyselivät alun perin eräitä toisia tiloja, mutta pian selvisi, että Konttisen omistama kiinteistö sopi heidän tarpeeseensa vielä paremmin. Yrityksen akuutti tilatarve saatiin näin ratkaistua parissa viikossa, ja Konttinen sai nopeasti uudet vuokralaiset tyhjiksi jääviin tiloihin, Puustinen kertoo.

Näiden vuokrausten jälkeen rakennus onkin täynnä. Viimeiset vuokralaiset muuttavat uusiin tiloihinsa tammikuussa.

Mestarinkadun vuokrausten lisäksi yhteistyötä on tehty Konttisen omistuksessa olleen, Yrittäjäntiellä sijaitsevan kiinteistön myynnin osalta. Jo ensimmäinen näyttö poiki onnistumisen ja kiinteistö myytiinkin ennätyksellisen nopeasti yhdessä viikossa.

– Yhteistyö on sujunut Timon kanssa hyvin. Olen ollut tosi tyytyväinen, asiat ovat menneet nopeasti eteenpäin, toteaa Konttinen tyytyväisenä.

Yhteistyötä yritysten välillä on tarkoitus jatkossa kehittää ja syventää entisestään.

– Tulevana vuotena rakentamisen saralla sama ralli jatkuu, ja omalta osaltani on tarkoitus viedä eteenpäin ja jalostaa tätä kiinteistösijoitustoimintaa. Odotan yhteistyöltä sitä, että etsitään porukalla vuokralaisia uusiin ostettuihin tai rakennettaviin kiinteistöihin. Myös kiinteistöjen kehittäminen yhteistyössä ja oikeastaan kaikenlainen yhteistyö aika avoimesti on mahdollista, toteaa Konttinen lopuksi.

Lisätietoja: Aluepäällikkö Timo Puustinen, timo.puustinen@logistila.fi tai p. 0400 330 030

Takaisin uutislistaukseen