Ajankohtaista / Asiakastarina: Maailmantilanne muutti Coverglobalin tilatarpeita

Asiakastarina: Maailmantilanne muutti CoverGlobalin tilatarpeita

27.02.2023

CoverGlobal Oy muutti Klaukkalasta Vantaalle uusiin toimitiloihin. LogisTila toimi yrityksen apuna tilatarpeiden hahmottelussa ja vuokrausprosessissa.

Coverglobal Oy

CoverGlobal Oy on vuodesta 1985 toiminut suomalainen perheyritys, joka kehittää ja myy parveke- ja terassilasijärjestelmiä. Yritys on vientiyritys ja toimii ympäri maailmaa paikallisten partnereidensa kanssa.

– Cover -edustajat ympäri maailmaa myyvät ja asentavat tuotteitamme paikallisille asiakkaille. Me CoverGlobalilla keskitymme tuotekehitykseen ja kokonaisvaltaiseen palvelukokonaisuuteen, taataksemme asiakkaille laadukkaat tuotteet ja ensiluokkaisen palvelun tilanteessa kuin tilanteessa, kertoo CoverGlobal Oy:n toimitusjohtaja Emmi Kyparissakos.

Uusien toimitilojen hankinta tuli yritykselle ajankohtaiseksi viime vuoden kesänä. Korona-aikana lisääntyneet etätyöt ja pienentynyt henkilöstö toimivat lähtölaukauksina tilahaulle. Sijainti Klaukkalan perukoilla pienteollisuusalueella ei myöskään tuntunut enää luontevalta.

– Huomasimme, että neliöitä oli sen verran paljon, että vaikka porukkaa oli paikalla, niin tilat tuntuivat tyhjiltä. Sijainti oli kehno, koska yrityksen asiakkaat tulevat ulkomailta ja pääosa työntekijöistä asuu muualla kuin Klaukkalassa, Kyparissakos valaisee syitä.

CoverGlobalilla oli aluksi ideana vuokrata toimitilaa, jossa on toimiston lisäksi showroomit, varastotilaa ja kaiken kaikkiaan enemmän neliöitä. Tällä ajatuksella Kyparissakos lähti myös tiloja netistä etsimään.

– Löysin netistä mielestäni sopivan kohteen, jota kävimme sitten LogisTilan Hanna Temmeksen kanssa katsomassa. Kohde ei vastannutkaan tarpeitamme, niin Hannan kanssa aloitimme aktiivisemmin miettimään muita vaihtoehtoja, Kyparissakos toteaa.

Coverglobal OyMaailmantilanne muuttui paljon hakuprosessin aikana ja sen myötä myös tilatarpeet. Kyparissakos ja Temmes kävivätkin tutustumassa useisiin kohteisiin. Kohdekäynnit auttoivat selkeyttämään yrityksen ajatuksia optimaalisista toimitiloista.

– Hanna otti todella nopeasti kopin muuttuvista tarpeista, vaikka minulla tuli sellainen olo, että ei tästä tule mitään, kun koko ajan tilatarpeemme muuttuvat. Lisäksi aikataulut loivat lisäpaineita, koska olimme jo irtisanoneet vanhan tilan sopimuksen, Kyparissakos sanoo.

Tilojen metsästys sai kuitenkin lopulta onnellisen lopun, kun toiminnalle sopivat tilat löytyivät Sagaxin omistamasta kiinteistöstä Vantaan Tuupakan alueelta Kehä III:n varrelta. Muutto uusiin tiloihin oli joulukuun puolivälissä. Alkuperäinen tilakokonaisuus jaettiin kahtia väliseinillä. Lisäksi tilaan tehtiin keittiö ja pientä pintaremonttia.

– Hanna oli tosi aktiivinen ja rohkeasti ehdotti eri vaihtoehtoja. Itse mietin aluksi, että kannattaako tätä tilaa käydä katsomassa, mutta Hanna näki hyvin meidän tarpeemme ja osasi ajatella, miten nämä tilat voisivat muovautua meidän toiminnallemme sopiviksi. Olen ollut tosi tyytyväinen uusiin tiloihin, Kyparissakos kiittelee.


Tutustu lisää CoverGlobaliin heidän verkkosivuillaan!

Lisätietoja:

Asiakkuuspäällikkö Hanna Temmes, hanna.temmes@logistila.fi tai p. 050 527 5595


Etsitkö uutta varastotilaa, tuotantotilaa, liiketilaa tai toimistotilaa? Kauttamme saat järkeviä toimitiloja ja viihtyisiä työympäristöjä.

Takaisin uutislistaukseen

Käytämme evästeitä (olet hyväksynyt) (olet kieltänyt)

Mikäli klikkaat "hyväksy", annat suostumuksen oheisten kolmansien osapuolten evästeiden ja seurantatekniikoiden käytölle sekä tietojen siirrolle EU:n ulkopuolelle kuten Yhdysvaltoihin.

Lisätietoa evästeiden käytöstä

Google Analytics ja Googlen mainosalusta
Kävijäseuranta ja markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
Facebook
Markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
LinkedIn
Markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
MailerLite
Markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
GTM
GTM statistiikka
Hyväksy
Kiellä
Peru