• Logistiikka- ja kiinteistö-
    alan kohtaamispaikka

Ajankohtaista

Kalasatama

Kasvava ja eloisa kohtaamispaikka itäisessä kantakaupungissa

Kalasatama on alue, joka on tulevien vuosien ajan yksi voimakkaimmin kasvavista Helsingissä. Alueen on tarkoitus valmistua vuoteen 2040 mennessä, ja tuolloin se tarjoaa kodin 25 000 ihmiselle, 10 000 työpaikkaa ja 400 000 m² toimitilaa yrityksille.

Kalasataman keskuksen muodostavat Kauppakeskus Redi sekä kahdeksan tornitaloa. Keskus on kantakaupungin suurin kauppa- ja elämyskeskus, kaksi kertaa Kampin keskuksen kokoinen.

Eloisaa kaupunkikulttuuria ja ekologisia valintoja

Kävijöitä alueelle houkuttelevat muun muassa Suvilahti, Teurastamo sekä kesäinen Korkeasaari, ja Kalasatamassa onkin vuosittain noin miljoona kävijää. Alue tunnetaan eloisasta kaupunkikulttuurista ja upeista tapahtumista, jonne tullaan kauempaakin.  Kalasatama on kaunis ja rento alue, jonka rantoja ja kanavia kiertää tulevaisuudessa pitkä rantapromenadi. Samalla alue on myös ekologinen ja fiksu, ja näitä arvoja myös tänne sijoittuva yritys henkii. Helsingin kaupunki kehittää aluetta muun muassa Fiksu Kalasatama-hankkeen avulla.

Kalasatamaan on erinomaiset, nopeat kulkuyhteydet. Metrolla matka vie vain kuusi minuuttia, bussilla 15 minuuttia.
Kalasatama on alueena Helsingin ydinkeskustaa edullisempi, silti se sijaitsee aivan sen tuntumassa, Helsingin itäisessä kantakaupungissa. Maantieteellisesti alue kuuluu Sörnäisten kaupunginosaan.

Kalasatamaan pääsee sutjakasti metrolla. Kuva: Ralf Roletschek Kalasataman kaupunkikuvaa.

Etsitkö toimitilaa Kalasataman alueelta?

 

 

Työpaja, Panimokatu 1
Tilastokeskuksena tähän saakka tunnettu talo on nyt Työpaja! Loistava sijainti kohta valmistuvan Redin naapurissa.

Katso Työpajan vapaat tilat

 

Trooli, Työpajankatu 9
Trooli on moderni, korkean turvallisuustason toimistokiinteistö, jossa on nykyaikaiset tilat ja valmiudet.

Katso Troolin vapaat tilat

     
 

Lintulahdenkuja 10

Lintulahdenvuori on monipuolinen ja moderni toimistokiinteistö, joka tarjoaa valoisaa toimistotilaa Sörnäisistä. Kiinteistö tarjoaa pääkonttoritason tyylikästä toimistotilaa.

Katso Lintulahdenvuoren vapaat tilat

 

Hämeentie 19 ja Käenkuja 3

Tiloja niin pienille kuin suurillekin toimijoille. Hämeentien puolen kiinteistö on upea, funkkistyylinen rakennus, joka säilytetään alkuperäisenä. Käenkujan puoli on puolestaan uusloft-henkinen.

Katso vapaat tilat

 


Tutustu myös muihin kohteisiimme alueelta tai ota yhteyttä:

Asiakkuuspäällikkö Maria Hoikkala, p. 050 527 5595 tai maria.hoikkala(at)logistila.fi.