Kaupunki maailman risteyksessä
12.05.2023
Logistiikkapainoitteisesta alueesta on kasvamassa vilkas lentokenttäkaupunki, jossa on työpaikkojen lisäksi asumista, palveluja ja kulttuuria.
Kuvittele, että toimistotalosi alla on rautatieasema ja ratikkapysäkki heti oven edessä; lentoasemalle on kymmenen minuutin kävelymatka, pitkin asuintalojen reunustamaa bulevardia. Ympärilläsi näet pyörä- ja kävelyteitä, vehreitä pihoja ja puistoja.
Tästä visiosta osa on totta ja loputkin on toteutumassa, jos kaikki Aviapolista koskevat suunnitelmat menevät nappiin.
– Aviapoliksesta kehitetään ekologisesti ja kulttuurisesti kestävää, älykästä kaupunkia, jossa viihtyvät niin yritykset kuin asukkaat. Tulevaisuuden Aviapolis on urbaani, mutta mahdollisimman vihreä, projektijohtaja Antti Pirhonen Vantaan kaupungilta kertoo.
– Muutosta teollisuusalueesta urbaaniksi keskusta-alueeksi on menestyksellisesti suunniteltu vuosia. Vaikka paikoitellen joudutaan kajoamaan metsäluontoon, saadaan teollisuus- ja varastoalueiden sijaan huolella suunniteltua ja istutettua kaupunkivihreää – katoille, pihoille, seinille, Pirhonen jatkaa.
Vantaan keskellä sijaitseva Aviapolis on kaupungin voimakkaimmin kasvava työpaikka-alue: sinne sijoittuu kolmannes kaikista kaupungin työpaikoista. Vuonna 2021 työpaikkoja oli lähes 39 000, suurin osa kuljetuksen ja varastoinnin alalla. Pelkästään lentoaseman alueella oli 18 000 työpaikkaa.
Työpaikkojen lisäksi alueelle halutaan uusia asukkaita. Esimerkiksi Annefredin alueelle, noin puolentoista kilometrin päähän Aviapoliksen rautatieasemasta, on kaavoitettu yli tuhat asuntoa, koulu ja päiväkoti.
– Muutos teollisuudesta asuin- ja työpaikka-alueeksi vaatii huolellista suunnittelua ja uusia ratkaisuja myös rakentamisaikana, jotta toimijat kokevat olevansa heti valmiissa kaupungissa, Pirhonen selvittää.
Alueelliset toimijat ja asiakkaat halutaan yhdistää digitaalisella palveluverkolla. Hiilineutraali elämä ja uudet älykkäät palveluratkaisut ovat yhtä lailla niin yritysten kuin kaupungin asialistalla.
Joukkoliikennekaupunki
Päätöksenteossa oleva ratikka tukee toteutuessaan kaupungin halua olla aito joukkoliikennekaupunki.
Uutta asuin-, toimitila-, palvelu- ja
liikerakentamista kaavoitetaan Mellunmäestä Tikkurilaan ja sieltä Aviapoliksen kautta lentoasemalle kulkevan reitin varrelle. Kaavoituksessa on lukio ja uusi rakennus Suomen Ilmailumuseolle Aviapoliksen keskustaan.
Myös alueen omaleimaisia lähikeskuksia kehitetään. Kartanonkosken lähellä sijaitsevaan Backaksen kartanoon suunnitellaan elämyskeskusta, asuntoja ja palveluita, Muuraan vapaa-ajan ja liikunnan keskusta. Aerola on kiinnostava kohde Alvar Aallon piirtämine rivitaloineen, samoin Huberila kulttuurihistoriallisesti arvokkaine teollisuushalleineen.
Ainutlaatuiset näkymät
Toimitilaratkaisuja tarjoava LogisTila Oy asettui vuosi sitten Aviapolikseen. Karhumäentiellä sijaitsevan toimistokiinteistön ylimmän kerroksen ikkunoista on upea näkymä lentoasemalle.
– Voimme täältä seurata koneiden nousua ja laskua. Viime aikoina lentoliikenne on ollut vilkasta. Sehän kertoo hyvää maan talouden tilasta, toteaa asiakkuuspäällikkö Hanna Temmes hymyillen.
Paitsi näköalapaikan, Aviapolis tarjoaa liikkuvaa myyntityötä tekevälle yritykselle erinomaiset yhteydet asiakkaiden luo niin Kehä III:n varrelle kuin Helsingin keskustaan.
– Pysäköinti on sujuvaa, samassa rakennuksessa on lounasravintola ja naapurissa hotelli. Lisäksi talon alla on juna-asema, Temmes kuvailee alueen etuja.
Työnsä kautta Temmes tuntee hyvin pääkaupunkiseudun ja erityisesti Vantaan toimitilamarkkinoita.
– Korona-aikaan tilojen kysyntä hiukan notkahti lentoaseman läheisyydessä. Nyt kuitenkin lentoaseman tuntumasta haetaan kohtuuhintaisia toimistotiloja, joiden yhteydessä olisi pieni tuotanto- tai varastotila, Temmes valaisee.
Erityisesti lentokentän eteläpuoliset alueet kiinnostavat. Tuotanto-
ja varastotilojen kysyntä ei ole vähentynyt. Toimistojen suhteen trendi on, että niiden koot pienenevät, mutta tilojen pitää olla hyvin saavutettavia ja viihtyisiä.
Temmes uskookin, että Aviapoliksen kehittyessä lentoaseman alueen toimistotilat kiinnostavat entistä enemmän. Alueen sijainti, saavutettavuus ja laadukkaat rakennukset ovat ainutlaatuiset.
TEKSTI: MARJA HAKOLA, KUVAT: JOONA RAEVUORI JA VANTAAN KAUPUNKI
Artikkeli julkaistiin Content Housen tuottamassa kaupallisessa Työympäristö-julkaisussa, joka jaeltiin Helsingin Sanomien yhteydessä 10.5.2023.