Kuukauden kohde: Kauppapaikka asiakas- ja liikennevirtojen äärellä
10.03.2021
Maaliskuun kuukauden kohde sijaitsee Pohjois-Karjalassa Joensuun Siihtalassa Nurmeksentiellä. Kohde pitää sisällään vuokrattavaa liike-myymälätilaa yhteensä n. 1200 neliötä.
Nurmeksentie 6 on toimiva kauppapaikka Joensuussa. Tontilla sijaitsee Carlsonin rautakauppa, jonka päädyssä on n. 1200 neliön liike-myymälätila vuokrattavana. Tilat vapautuvat uuden vuokralaisen käyttöön sopimuksen mukaan - ennen kevät/kesä sesongin alkua.
Uusi toimija saa käyttöönsä valmiit asiakasvirrat ja mainion näkyvyyden toiminnalleen. Liikenneyhteydet ovat vaivattomat kaikkiin ilmansuuntiin. Vuosittain kohteessa käy jopa 150 000 autoa.
Kiinteistössä toimii Carlsonin lisäksi heidän yhteistyökumppaneitaan ns. shop in shop -periaatteella.
Toimivaa liiketilaa sisällä ja ulkona
Vuokrattava kokonaisuus pitää sisällään lämmintä liiketilaa noin 700-1000 neliötä. Kokonaisneliöt räätälöidään toimintaan sopivaksi. Puolilämmintä ja korkeaa liike-myymälätilaa on yhteensä noin 420m². Lisäksi vapaaseen tilaan kuuluu yhteiset toimisto-, sosiaali- ja kahviotilat.
Vuokraan kuuluva laaja piha-alue on aidattu ja varustettu lukittavalla portilla. Osa alueesta on myös katettu. Asiakkaille on varattu runsaasti pysäköintitilaa talon päädystä ja pääsisäänkäynnin edestä.
Varustelultaan toimitila on laadukas ja takaa helpon startin uudelle toimijalle. Tilat ovat noin kuusi metriä korkeat ja LED-valokiskot on asennettu noin viiden metrin korkeuteen. Käytännöllisyyttä ja tuotteiden varastointia helpottavat erilaiset varastotilat. Kohteessa on myös huomioitu turvallisuus ja vartiointi.
Mahdollisista muutostöistä, vuokraehdoista, piha-alueen käytöstä, valomainoksista ja yhteistyön mallista päästään joustavasti yhteisymmärrykseen kiinteistön omistajan kanssa.
Näkyvällä paikalla lähellä keskustaa
Siihtala on Pielisjoen vieressä sijaitseva kaupunginosa, joka tunnetaan arvostetun asuinalueen lisäksi energisenä liikealueena. Carlsonin rautakaupan lisäksi alueella toimivat mm. ABC, Wihuri, Würth, Schneider ja useat paikalliset palvelualan yritykset.
Näkyvällä paikalla sijaitsevaan Nurmeksentie 6:een on helppo saapua esimerkiksi läheisestä valtatie 6:n liittymästä. Kohteesta pääsee Joensuun keskustaan autolla noin viidessä minuutissa.
Ota yhteyttä, niin sovitaan tästä teille sopiva kauppapaikka!
Pääset kohdesivulle tästä!
Kohdetta välittää:
aluepäällikkö Timo Puustinen
timo.puustinen@logistila.fi
p. 040 0330 030