Kuukauden kohde: Loistava kokonaisuus tuotannolle
15.12.2021
Joulukuun kuukauden kohteena on Helsingin Heikinlaaksossa sijaitsevat erinomaiset toimitilat. Tatti 2-4:sta vapautuu vuoden vaihteen jälkeen vuokrattavaksi erittäin laadukas tuotanto-, varasto- ja toimistotilojen kokonaisuus.
Vuoden vaihteen jälkeen vapautuu vuokrattavaksi yli 4000 neliön kokoinen kokonaisuus, jota ei tuotantotiloja metsästävän toimijan kannata ohittaa. Tuotannon lisäksi tiloja voidaan käyttää hyvin varastointitarkoituksessa. Kokonaisuuteen kuuluu myös toimistotiloja.
Tatti 2-4 osoitteessa sijaitseva kohde rakennettiin 12 vuotta sitten laivanrakennusalalla toimivan perheyrityksen käyttöön. Lopputuloksena syntyi toimitilat, joissa käytännöllisyys ja laadukkuus on otettu huomioon.
Pääkäyttäjän poistuessa vapautuvat kaikki tuotanto- ja varastotilat uudelle käyttäjälle. Lisäksi pihalla oleva pressuhalli jää uuden vuokralaisen käyttöön, niin haluttaessa. Toimistotiloista pieni osa on toisen vuokralaisen käytössä.
Huipputilat tehokkaaseen toimintaan
Kaksikerroksisen rakennuksen suurin osa on ensimmäisen kerroksen noin 2600 neliön kokoinen tuotantotila. Laaja ja korkea tila on varustettu muun muassa 3,2 tonnin siltanosturilla ja kolmella suurella nosto-ovella. Tuotantotilassa on myös pienehköt taukotilat, joita voidaan tarvittaessa helposti muokata. Tila on optimaalinen tuotantotarkoituksiin.
Ensimmäisen kerroksen tuotantotilasta pääsee helposti toiseen kerrokseen 3800 kg kantavalla ja tilavalla tavarahissillä. Tästä hissistä on myös suora yhteys lastauslaiturille.
Toisen kerroksen tilat ovat laajuudeltaan noin 600 m2. Tiloja on käytetty pidempiaikaiseen varastointiin, mutta myös pienimuotoinen tuotanto onnistuu siellä. Tilan kantavuus on 2000 kg/m2. Halutessaan tuotanto- ja varastotilaa voi myös kasvattaa poistamalla tilassa olevan siirtoseinän, jonka takana on tällä hetkellä iso neuvottelutila.
Toimistotiloja on rakennuksesta vapautumassa kahdesta kerroksesta noin 815 neliötä. Toimistotilat ovat modernit, monipuoliset ja siistit. Ensimmäisessä kerroksessa on muutamia yksittäisiä toimistohuoneita, neuvottelutiloja ja isompaa avotoimistotilaa. Toisessa kerroksessa on lisää huoneita ja iso koulutustila, joka on tarvittaessa jaettavissa kahteen osaan. Toimistojen lisäksi kerroksista löytyy useita taukotiloja, saunatilat, sosiaalitiloja ja tila, jota on käytetty kuntosalina.
Kehä III:n ja Lahdenväylän kupeessa
Sijainniltaan Tatti 2-4 ei juurikaan paremmaksi voi muuttua. Aivan Helsingin ja Vantaan rajalla olevan kohteen vieressä kulkevat valtaväylät Kehä III ja Lahdenväylä, joita pitkin pääsee helposti muualle Suomeen tai esimerkiksi Vuosaaren satamaan.
Heikinlaakson alueella toimii paljon pienempiä tuotantoyrityksiä ja autoalan yrityksiä. Kohteen läheisyydessä on myös ruokakauppa ja eipä kohteesta ole kuin kivenheittämä Porttipuiston laajojen ostosmahdollisuuksien pariin.
Kiinteistön täysin asfaltoidulla pihalla on henkilökunnalle parkkipaikkoja sekä rakennuksen edessä että oikealla puolella.
Haluatko yrityksellesi priimaa? Ota yhteyttä!
Pääset kohdesivulle tästä.
Kohdetta välittää:
toimitusjohtaja Rauno Nurmi
rauno.nurmi(at)logistila.fi
p. 050 5522 683