Kuukauden kohde: Tarpeiden mukaista toimitilaa uudiskohteessa
12.09.2022
Syyskuun kuukauden kohde on Jyväskylän Eteläporttiin rakentuva uudiskohde. Hyvällä paikalla ysitien varrella sijaitsevat tilat rakentuvat vuokralaisen tarpeiden mukaan.
Jyväskylän eteläosiin valmistuu uutta tuotanto-, varasto-, liike- ja toimistotilaa. Kohteen rakentaminen on jo aloitettu ja rakennuksen arvioitu valmistuminen on syksyllä 2023. Uudiskohteen tilat ovat vuokrattavana.
Osoitteessa Appiukontie 9 sijaitsevan kohteen alustavat neliöt jakautuvat siten, että noin 2300 neliötä on tarkoitettu tuotanto-, varasto- ja liiketilakäyttöön. Noin 700 neliötä on tarkoitettu toimistotiloiksi. Lopulliset neliömäärät varmistuvat vuokralaisen löydyttyä.
Vuokralaisella on sananvaltaa
Rakennus on julkisivultaan edustava ja tiloiltaan toimiva. Toimitilakiinteistö tulee muistuttamaan viereisellä tontilla sijaitsevaa valmista kohdetta. Tuleva vuokralainen saa kuitenkin vaikuttaa kohteen suunnitteluun merkittävästi.
Tilat suunnitellaan lähtökohtaisesti yrityksen tarpeiden mukaisiksi. Tiloihin rakennetaan muun muassa lastauslaituri. Tarvittaessa tiloja voidaan myös jakaa useammalle käyttäjälle.
Kiinteistön piha-alue on tilava. Alueelle mahtuu esimerkiksi 50 parkkipaikkaa henkilöstön ja asiakkaiden käytettäväksi. Parkkialueelle rakennetaan myös sähköautojen latauspistokkeita.
Näkyvällä paikalla valtatien varrella
Appiukontie 9 sijaitsee erittäin hyvällä ja näkyvällä paikalla Eteläportin uudella yritysalueella. Ysitie ja sen liittymä ovat aivan kiinteistön vieressä. Valtatien läheisyys takaa sen, että saavutettavuus sekä etelästä että pohjoisesta on huippuluokkaa. Jyväskylä – Muurame väliä kulkee päivittäin 11 500–17 200 ajoneuvoa.
Jyväskylän ja Muuramen rajalla oleva Eteläportti kehittyy hurjaa vauhtia. Alueelle on tulossa muun muassa teollista ja kaupallista toimintaa sekä asuntoja. Sanotaan, että alueelle rakentuu Euroopan modernein valmistavan teollisuuden digitaalinen palvelukeskittymä. Tällä hetkellä alueella toimii jo useita eri alan yrityksiä.
Toimitilakiinteistöltä on matkaa Jyväskylän keskustaan noin viisi kilometriä ja Muuramen keskustaan noin kahdeksan kilometriä. Lähimmälle bussipysäkille on matkaa noin 200 metriä.
Kysy lisää tästä hienosta kohteesta!
Kohdetta välittää:
aluepäällikkö Henri Kumpulainen, LKV
henri.kumpulainen(at)logistila.fi
p. 050 546 7789
Pääset kohdesivulle tästä.