Ajankohtaista / LogisTila laajentaa toimintaansa Päijät-Hämeeseen

LogisTila laajentaa toimintaansa Päijät-Hämeeseen

26.03.2020

LogisTila kasvattaa toimintaansa Päijät-Hämeessä avaamalla aluetoimiston Lahteen. Uuden toimiston perustaminen edistää LogisTilan kykyä auttaa asiakkaitaan entistä paremmin Päijät-Hämeen alueella.

Vilkkaan moottoritien ja rautateiden varrella sijaitseva Lahti houkuttelee eri alan yrityksiä eritoten erinomaisella sijainnillaan.

- Päijät-Häme ja etenkin Lahden seutu on logistisesti erittäin hyvällä paikalla. Se sijaitsee aivan pääkaupunkiseudun kupeessa ja esimerkiksi suurista satamista ei ole pitkä matka Lahteen, kertoo LogisTilan osakas Hannu Kolmonen.

Vilkkaan yrityselämän omaava ja kehittyvä Lahden seutu on Suomen viidenneksi suurin kaupunkialue, joka on monien muiden alueiden tapaan kokenut paljon muutoksia lähivuosina.

- Alueella on tapahtunut paljon toiminnallista murrosta. Teollisuutta on vuosien saatossa poistunut ja markkinat elävät sen myötä. Näemme, että Päijät-Hämeessä on todennäköisesti tarvetta järjestellä toimitila-asioita asiakkaiden kanssa, Kolmonen toteaa.

- Kyseessä on hyvänkokoinen talousalue, jossa mielellämme haluamme toimia. Autamme asiakkaitamme parhaan kykymme mukaisesti heti alusta alkaen, hän jatkaa.

LogisTilan uuden toimiston löydät Niemen alueelta Lahden Tiedepuistosta, osoitteesta Niemenkatu 73.


Lahden Tiedepuisto

Lisätietoja:                          

partneri Hannu Kolmonen
p. 044 240 5083
hannu.kolmonen(at)logistila.fi

Ota yhteyttä

 

 

 

 

 


Etsitkö uutta varasto-, tuotanto-, toimisto- tai liiketilaa? Kauttamme saat järkevät toimitilaratkaisut ja viihtyisät työympäristöt.

Takaisin uutislistaukseen

Käytämme evästeitä (olet hyväksynyt) (olet kieltänyt)

Mikäli klikkaat "hyväksy", annat suostumuksen oheisten kolmansien osapuolten evästeiden ja seurantatekniikoiden käytölle sekä tietojen siirrolle EU:n ulkopuolelle kuten Yhdysvaltoihin.

Lisätietoa evästeiden käytöstä

Google Analytics ja Googlen mainosalusta
Kävijäseuranta ja markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
Facebook
Markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
LinkedIn
Markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
MailerLite
Markkinointiin liittyvä tiedonkeruu
GTM
GTM statistiikka
Hyväksy
Kiellä
Peru