LogisTila on vakiinnuttanut paikkansa Pirkanmaalla
13.02.2023
Viime vuonna tuli tasan kymmenen vuotta täyteen siitä, kun toimitilojen asiantuntijayritys LogisTila perustettiin. Vuosi vuodelta tekeminen on vahvistunut ja vuonna 2018 perustettiin laajentumissuunnitelman mukaisesti ensimmäinen aluetoimisto Tampereelle.
Ulla Lyytinen aloitti Pirkanmaan aluepäällikkönä ja paikka Tampereen seudun toimitilamarkkinasta löytyi nopeasti. Yrityksen kasvu on ollut vahvaa ja nyt LogisTilalla on omat aluetoimistot kahdeksassa eri maakunnassa ja jokaisella toimistolla on oma paikallinen aluepäällikkönsä.
Yrityksen toiminnan ydin on pitkään ollut toimitilavuokraukset, mutta toimitilakiinteistöjen myynnissä on LogisTilalla ollut viime vuosina kasvua. Edellisellä tilikautena LogisTilan välityksellä myytiin kiinteistöjä noin 38 miljoonalla eurolla. Vuokrattuja neliöitä puolestaan kertyi 76 000 m². Koska LogisTilan perusta on toimitilojen välittämisessä, on kiinteistönomistajan tavoitteet ja käyttäjien merkitys liiketoiminnan toimivuudelle LogisTilan tekemisen ytimessä. Sen myötä yrityksen toimintaan on tullut mukaan kiinteistöjohtamisen ja arvioinnin liiketoiminnot.
Tampereen seudulla kohdeportfolio koostuu niin tuotanto-, varasto- ja logistiikkatiloista kuin liike- ja toimistokohteistakin. Päämiehiä ovat niin isot kiinteistönomistajat, kuten rahastot, kuin myös paikalliset kiinteistönomistajatkin. Ulla Lyytinen on ollut Tampereen toimiston vetäjä alusta saakka ja kiittelee LogisTilaa mahdollisuuksien tarjoamisesta.
– Työni on monipuolista toimitilavälittämisen, arvioinnin ja kiinteistöjohtamisen asiantuntijatehtäviä. Heti alussa tiesin, että olen löytänyt oikeaan paikkaan, koska meidän kaltaisellemme, kotimaiselle ja puolueettomalle toimijalle on selkeä markkinarako alalla. Lisäksi meillä on erilaisista osaajista koostuva työyhteisö ja yhteinen suunta on tuonut hyvää kasvua, Lyytinen kertoo.
Toimistotilojen osalta markkina on vilkastunut
Tampereen toimistolla palvelee myös asiakkuuspäällikkö Annina Niemi, joka on erikoistunut toimisto- ja liiketiloihin. Korona-ajan jälkeen työntekijät ovat palanneet työpaikoille, mutta työskentelystä on tullut hybridimuotoista työajan jakautuen toimiston, kodin ja mahdollisten muiden etätyöpisteiden välille.
Tampereellakin on huomattu, että varastotilojen lisäksi toimistot alkoivat viime vuonna taas vahvemmin kiinnostamaan yrityksiä koronan aiheuttaman suvantovaiheen jälkeen. Talouden epävarmuus heijastuu myös vuokrasopimusten pituuteen. Vaikka uuteen toimitilaan muuttavan yrityksen tahtotila on olla tilassa pitkään, rohkeutta sitoutua ei välttämättä löydy kuin vuodeksi tai muutamaksi. Tämä luo omat haastavuutensa muutostöiden tekemiseen.
– Tällä hetkellä toimitilakiinteistöt, jotka ovat pohjaratkaisuiltaan ja teknisiltä ominaisuuksiltaan vanhentuneita, eivät houkuttele tilanhakijoita. Massiiviset muutostyötarpeet vievät tilaa etsivien kiinnostusta ja nostavat vuokrakustannuksia. Ratkaisukeskeistä tahtotilaa tarvitaan neuvotteluosapuolten kesken, korostaa Niemi.
Markkinatilanne murroksessa
Suomen asema kansainvälisillä sijoitusmarkkinoilla ei näyttäisi kriisien myötä merkittävästi heikenneen. Suhteellisen hyvin hoidettu koronapandemia kasvatti osaltaan Suomen uskottavuutta. Myöskään Venäjän hyökkäyssota ei ole vaikuttanut Suomen maariskiin kuten vuosi sitten pelättiin käyvän. Talouden näkymät ovat kuitenkin synkentyneet nopean inflaation, rahoituksen saatavuuden heikkenemisen ja sen hinnan nousun sekä Euroopan energiakriisin takia. Kuluttajien luottamus on heikkoa huolimatta hyvästä työllisyystilanteesta monessa maassa.
Jos edessä on nykyodotuksien mukainen suhteellisen lyhytkestoinen ja maltillinen taantuma, jäänevät vaikutukset kiinteistöalaan kohtuullisen maltillisiksi. Taloudellisen toimintaympäristön epävarmuus kuvastaa ennakoimattomuutta, joka on palannut omaisuuserien hinnoitteluun. Nykyisessä markkinatilanteessa, missä sijoittajien tuottovaatimukset nousevat, myyjän ja ostajan näkemykset kohteiden hinnoittelussa eivät välttämättä kohtaa.
Tampereen seudulla on nähtävissä laajempi trendi tuotanto- ja varastokiinteistöjen vuokra- ja sijoitusnäkymien vahvuudesta. Koronapandemian lisäämä verkkokaupan volyymi kiihdytti logistiikkakiinteistöihin kohdistuvaa kysyntää entisestään. Myös keskikokoisten ja pienten toimitilojen vuokraus sujuu edelleen odotetunlaisesti alueella.
Kaiken kaikkiaan toimintaympäristö toimitilayritykselle Tampereen seudulla on erinomainen. Tampere on pysynyt hyvin heti pääkaupunkiseudun jälkeen Suomen toiseksi tärkeimpänä investointialueena. Kansainvälisten sijoittajien lisäksi myös kotimainen sijoittajakunta on aktiivista ja yritysten sijoittuminen alueelle on tasaisen vahvaa.
Julkaistu Pirkanmaan Yrittäjät -lehdessä 1/23, 11.2.2023